Röhönaurua.

Sitä sain osakseni veljeltäni, kun kerroin elokuussa, että lennämme Charles de Gaullen kentän kautta.

"Se on oikea Moolokin kita, laukut jää sinne aina."

Näin sanoi toinen veljeni, kun kerroin viikko sitten matkalaukkua lainatessani, että lennämme Pekingiin Pariisin kautta.

"Olen lentänyt neljä kertaa Charles de Gaullen kautta ja joka kerta matkalaukkuni on kadonnut jonnekin."

Näin sanoi takanani istunut nuori suomalaismies vieruskaverilleen, kun olimme laskeutumassa Pariisiin menomatkalla.

Täällä sitä nyt sitten ollaan perillä Helsingissä ja laukku on jossain muualla. Moolokin kita teki sen taas, tosin tällä kertaa osasimme jopa odottaa sitä. Lentomme Pekingistä Pariisiin oli nimittäin sen verran myöhässä, että ehdimme nippa nappa itse eilen illalla viimeiselle Helsingin lennolle. Oli muuten hieno näky, kun taistelimme tiemme läpi mutkikkaan Charles de Gaullen muita matkustajia tönien ja huudellen "Excuse-moi! Nous sommes very kiireisiä! Merci!" Kansainvälisyyshän on katsokaas kieli sinänsä, an sich.

Paluumatkan aikana keskutelimme matkan annista ja kaikesta mitä olimme nähneet ja kokeneet. Itse henkilökohtaisesti sain matkasta irti paljon ja katson oppineeni Kiinasta ja kiinalaisista viikossa enemmän kuin mitä tähän asti olin ehtinyt oppia. Innostus opiskella lisää Kiinan historiaa ja kulttuuria sekä seurata Kiinan tapahtumia tänä päivänä on juuri nyt todella suuri. Haluaisin tartuttaa tätä innostustani sekä Vaskivuoren opiskelijoihin että kollegoihini, sillä Kiinan asema maailmassa tullee vain korostumaan lähivuosina niin poliittisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisestikin. Suomen kaltaisella maalla tuskin on varaa vain seurata sivusta tätä kehitystä vaan siihen on tartuttava innolla mukaan ja harrastaa molemminpuolista yhteistyötä. Meillä on paljon annettavaa kiinalaisille esim. juuri koulutusjärjestelmän kehittämisessä, mutta samaan aikaan voimme varmasti myös oppia heiltä paljon. Kiinalainen kulttuuri (joka luonnollisesti on jo aivan mahdoton termi sellaisenaan; maa on aivan liian suuri ja vanha taipuakseen tuollaiseen yleistykseen) on rikasta ja kiinalainen yhteiskunta niin moniulotteinen, että sieltä löytyy varmasti useita näkökulmia, joita voisi onnistuneesti soveltaa myös suomalaisen yhteiskunnan nykyongelmien ratkaisemiseen.

Tämä saattaa hyvinkin jäädä blogin viimeiseksi kirjoitukseksi. Katsotaan nyt, josko Kiina-projektin puitteissa voisi kirjoittaa muistakin näkökulmista kuin vain tästä yhdestä matkasta. Yhteistyöhän todellakin jatkuu ja sitä on jatkossa syytä kehittää pitemmälle ja saada opiskelijatkin entistä paremmin osallisiksi tästä.

Terveiset Pekingin lentokentalta!

Viime kerrasta onkin jo aikaa, mutta aikataulumme on ollut sen verran kirea, etta aikaa blogin paivittamiseen ei ole juurikaan ollut. Matkan viimeiset kolme paivaa olemme siis viettaneet Jinanissa, joka on Vantaan ystavyyskaupunki. Samoin siella on Vaskivuoren oma ystavyyskoulu eli Jinan High School number 2.

Virallisessa ohjelmassa oli Eiran esitelma opettajien ja opiskelijoiden arvioinnista suomalaisessa koulujarjestelmassa seka Markon ja minun esitelmat kuvataiteen ja historian opetuksesta Suomessa. Marko esitteli lahinna Vaskivuoren taiteen opetuksen metodeja, opetussuunnitelmaa ja kurssien sisaltoa ja mina puhuin opiskelijalahtoisista opetusmenetelmista historiassa. Eiran kuulijakunnassa oli enimmakseen rehtoreita Jinanin alueelta kun taas Marko ja mina puhuimme ainekollegoillemme. Vierailimme myos oppitunneilla seka keskustelimme koulun johdon kanssa yhteistyomme tulevista muodoista. Tarkoituksena on laajentaa yhteistyota kurssien ja toimivan opiskelija- ja opettajavaihdon tasolle. Ensi kevaana voimme itse saada vieraita Kiinasta.

Lisaksi vierailimme eraalla toisella koululla, jossa tapasimme henkilokuntaa ja oppilaita noin tunnin ajan, jolloin he saivat esittaa vapaasti kysymyksia meille kaikille. Tunnelma oli varsin leppoisa ja ystavallinen, joskin muutama kysymys oli hyvin yksityiskohtainen. Paras kysymys kasitteli luonnollisesti sita, uskommeko Suomen joskus pelaavan jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.

Kiinalaisten ystavallisyytta ja vieraanvaraisuutta olen jo aiemmin kehunut, mutta lienee paikallaan mainita asian uudemmankin kerran. Meidat vietiin tutustumaan mm. Tuhannen Buddhan vuorelle, jonka luolassa todellakin loytyi noin tuhat buddha-aiheista patsasta. Samoin soimme mm. mongolialaista ruokaa, jonka erikoisin puoli on varmaankin se, etta jokaisella ruokailijalla on oma kattila, jossa ruoka kypsennetaan juuri ennen sen nauttimista. Juuri ennen junamme lahtoa Jinanista kohti Pekingia kavimme viela jaahyvaisillallisella, jossa Marko sai erityisen hienon lahjan. Han oli osoittanut kiinnostusta kalligrafiaan eli kiinalaiseen kirjoitustapaan seka muuhun kiinalaiseen taiteeseen. Niinpa illalliselle saapui myos Markon ainekollega, joka lahjoitti Markolle hienon kalligrafiavalineiston. Kohta Vaskivuoressakin saatetaan opiskella kalligrafiaa.

Yo meni siis junassa ja nyt olemme noin puolen tunnin paassa lennon lahdosta. Oli muuten melkoinen homma saada taksi rautatiesasemalta lentokentalle. Kiinalaisten jonotuskulttuurissa on nimittain suomalaisten mielesta hieman parantamisen varaa. Tappelun jalkeen istuimme kuitenkin taksissa matkalla lentokentalle. Seuraavaksi siis Pariisin kautta Helsinkiin, jonne saavumme paikallista aikaa klo 23 illalla. Matka on ollut oikein onnistunut, mitaan yllattavaa ongelmaa ei ole tullut eteen vaan kaikki on mennyt mukavasti. Aikataulu on ollut tiukka, mutta aktiviteettimme hyodyllisia ja kokemuksia avartavia. Olemme taynna tarmoa yhteistyon kehittamiseen...varokaa vaan. :-) 

Eilen jai blogin kirjoittaminen valiin (ja tanaan jaa skandit valiin), koska paivan ohjelma oli niin tiukka. Tiistaiaamuna siirryimme siis seminaaripaikalle klo 9 mennessa, seurasimme loput esitykset ja sitten koko delegaatio tutustui tiistain seminaarikouluun eli High School of Peking Universityyn. Koulu on yksi koko maan parhaista lukioista, joka on nimensa mukaisesti affilioitu Pekingin yliopistoon.

Kavimme mm. tutustumassa salibandyn opetukseen ja niinhan siina kavi, etta kun aikamme Markon kanssa katsoimme hommaa, hyppasimme itse mukaan ja houkuttelimme mukaan myos mm. isantakoulun rehtorin, herran Kangin. Pian olikin aivan tosi peli kyseessa, jossa tosin opettajista muodostunut joukkue koki karvaan mutta kunniakkaan 0-1 tappion opiskelijoille.  

Illalla suomalaisdelegaatio kutsuttiin illalliselle rehtori Kangin vieraaksi. Soimme oikein hyvaa Pekingin ankkaa, puhuimme kauniisti ystavyydesta ja lauloimme lauluja. Kiinalaiset ovat isantina A-luokkaa. Vieraille tarjotaan vain parasta, vaikka henki menisi. Ujoja suomalaisia alkoi jo hieman nolostuttaa, mutta urhoollisesti taistelimme lapi koko 27 ruokalajia. Kaikkemme annoimme suomalaisen koulutusjarjestelman eteen.

Yolla siirryimme junalla noin 500 kilometrin paahan Jinaniin, joka on Vantaan ystavyyskaupunki. Jinanissa on myos Vaskivuoren ystavyyskoulu, Jinan High School number 2, jossa on vaatimattomat 2400 opiskelijaa. Jinan on myos miljoonakaupunki, vakiluku on suurin piirtein sama kuin koko Suomen vakiluku. Matka sujui hyvin, saimme jopa jonkin verran nukuttua. Uudet isantamme olivat iloisesti vastassa meita klo 5.45 aamulla ja siita lahtien olemmekin olleet heidan ylitsevuotavan ystavallisyyden lumoissa. Ruokaa, kauniita sanoja ja lahjoja on riittanyt. Lisaksi seurasimme opiskelijoiden taideopetusta seka musiikki- ja tanssiesityksia. Nyt on ohjelmassa pieni tauko, ennen kuin lahdemme illalliselle ystavyyskoulumme entisen rehtorin kanssa. Han on Eiran (joka on eraanlaisen puolijumalan asemassa taalla) henkilokohtainen ystava.

Huomenna kukin meista pitaa oman esityksensa koululla ja sitten vierailemme museossa. Toivottavasti ehdin blogittamaan jossain vaiheessa. 

Tänään oli ohjelmassa ensimmäinen virallinen seminaaripäivä. Startti oli aamulla kello 7.30, jolloin lähdimme isäntiemme tarjoamalla kyydillä kohti seminaaripaikkaa, Renminin lukiota. Pekingin aamuruuhka oli varsin kohtuullinen, joten olimme perillä jo noin tunnin kuluttua. Tämä kaupunki on aivan oikeasti valtava (16000 neliökilometriä).

Aluksi juotiin hieman teetä ja tutustuttiin toisiimme. Pienen odottelun jälkeen Suomen suurlähettiläs Antti Kuosmanen saapui paikalle ja seminaari oli valmis alkamaan. Eira piti oman puheensa iltapäivällä ja puhui siitä, kuinka opetussuunnitelmatyö näkyy Vaskivuoren lukion arkipäivässä. Puhe oli tyylikäs ja sai paljon kiitosta kuulijoilta.

Kokonaisuudessaan päivän seminaarin anti oli suomalaisdelegaation mielestä onnistunut. Kiinassa on käynnissä opetusuunnitelman reformaatio, jossa suomalainen järjestelmä on esikuvana. Suomalaisten mielestä näytti todellakin siltä, että järjestelmämme parhaat puolet on omaksuttu huolella. Toki paikallinen kulttuuriperinne näkyy tässäkin.

Seminaarin puheiden jälkeen tutustuimme paikallisen koulun opetukseen. Näimme esim. kung fu -näytöksen, johon osallistui myös opiskelijoita Tammisaaresta. He ovat vierailleet koulussa jo useamman päivän ajan. Jossain vaiheessa tanssimme myös tiputanssia, joka vaikutti ainakin daamilleni (Kiinan opetusministeriön kansainvälisten suhteiden ensimmäinen sihteeri) hyvinkin eksoottiselta menolta.

Tämän jälkeen siirryimme näppärästi (Pekingin iltaruuhkassa matka kesti vain 1½ tuntia) Suomen suurlähetystöön, jossa meille ja joukolle juuri valmistuneita suomen kielen ja kulttuuriin kiinalaisopiskelijoita, tarjottiin illallinen. Oli muuten aika ihmeellinen tunne jutella nuorten kiinalaisten kanssa suomeksi mm. suomalaisesta rock-musiikista. Keskustelukumppanini oli rumpali pekingiläisten opiskelijoiden rock-bändissä, jonka esikuviin kuului esim. Childrem of Bodom.

Huomenna seminaari jatkuu, startti on taas klo 7.30 eli viiden tunnin kuluttua. Illalla siirrymme Eiran ja Markon kanssa Jinaniin. Matka taittuu junalla, joten eksotiikkaa lienee luvassa.

Arvasittekin varmaan mikä on vastaus otsikon arvoitukseen. Olemme saapuneet perille Pekingiin, joka on sanalla sanottuna valtava.

Lentomme Pariisista laskeutui aamulla aurinkoiseen Pekingiin. Jo lentokoneen ikkunasta kävi hyvin selväksi, että emme todellakaan ole saapuneet mihinkään piirinmestaruussarjan kyläpahaseen vaan yhteen maailman suurimmista metropoleista. Rajamuodollisuuksien jälkeen löysimme pienen seikkailun jälkeen taksin ja pääsimme hotelliimme noin puolessa tunnissa.

Päivä sujui Markon ja minun osalta lähinnä turismin merkeissä. Kävimme katsastamassa Kiinan muurin, yhdessä tuhansien kiinalaisten kanssa. Paikallisten kiinnostuksen muuria kohtaan selittää pitkälle se, että Kiinan kansantasavallan perustajaisä Mao Zedong oli itse kävellyt muurilla juuri saman matkan ja todennut, että kukaan ei voi olla historian suurmies kulkematta muurilla. Niinpä Markon ja minun lisäkseni tätä suurmiehen statusta oli hankkimassa valtava joukko kiinalaisia sukupuoleen, ikään tai asuinpaikkaan katsomatta.

Muurin jälkeen vuorossa oli lounas ja sitten Ming-dynastian hallitsijoiden hautausmaa. Kyseessä ei ollutkaan mikään tuiki tavallinen kalmanlehto, vaan kaikkin mielenkiintoisin hauta oli 27 metriä maan alle kaivettu pienehkö palatsi, jossa Wei Li (ulkomuistista) lepäsi. Opimme muuten sellaisenkin hienon yksityiskohdan, että Ming-dynastian aikasella lohikäärmeellä on jalassaan viisi kynttä mutta Qing-dynastian aikaisella lohikäärmeellä vain kolme. Päädyimme toteamaan, että kun kiinalaiset jotain rakentavat, niin lopputulos on vähintäänkin suurta ja monumentaalista. Sama trendi on näkyvillä tänäänkin, kaupungissa on menossa lukuisia suuria rakennusprojekteja, lähinnä vuoden 2008 olympialaisia varten.

Samaan aikaan kun ajelimme Markon kanssa herroiksi nähtävyydeltä toiselle (meillä oli oma kuljettaja ja opas, joka oli muuten huikean pätevä)Eira oli tapaamassa muita suomalaisdelegaation edustajia. Illalla kävimme yhdessä syömässä.

Huomenna alkaa siis ohjelmamme varsinainen työosuus eli kaksipäiväinen seminaari Pekingissä. Illalla tutustumme Suomen suurlähetystöön ja nautimme keittiön aarteista. Nyt nukkumaan, alkaa tuo 36h valvomista riittään.