Eilen jai blogin kirjoittaminen valiin (ja tanaan jaa skandit valiin), koska paivan ohjelma oli niin tiukka. Tiistaiaamuna siirryimme siis seminaaripaikalle klo 9 mennessa, seurasimme loput esitykset ja sitten koko delegaatio tutustui tiistain seminaarikouluun eli High School of Peking Universityyn. Koulu on yksi koko maan parhaista lukioista, joka on nimensa mukaisesti affilioitu Pekingin yliopistoon.

Kavimme mm. tutustumassa salibandyn opetukseen ja niinhan siina kavi, etta kun aikamme Markon kanssa katsoimme hommaa, hyppasimme itse mukaan ja houkuttelimme mukaan myos mm. isantakoulun rehtorin, herran Kangin. Pian olikin aivan tosi peli kyseessa, jossa tosin opettajista muodostunut joukkue koki karvaan mutta kunniakkaan 0-1 tappion opiskelijoille.  

Illalla suomalaisdelegaatio kutsuttiin illalliselle rehtori Kangin vieraaksi. Soimme oikein hyvaa Pekingin ankkaa, puhuimme kauniisti ystavyydesta ja lauloimme lauluja. Kiinalaiset ovat isantina A-luokkaa. Vieraille tarjotaan vain parasta, vaikka henki menisi. Ujoja suomalaisia alkoi jo hieman nolostuttaa, mutta urhoollisesti taistelimme lapi koko 27 ruokalajia. Kaikkemme annoimme suomalaisen koulutusjarjestelman eteen.

Yolla siirryimme junalla noin 500 kilometrin paahan Jinaniin, joka on Vantaan ystavyyskaupunki. Jinanissa on myos Vaskivuoren ystavyyskoulu, Jinan High School number 2, jossa on vaatimattomat 2400 opiskelijaa. Jinan on myos miljoonakaupunki, vakiluku on suurin piirtein sama kuin koko Suomen vakiluku. Matka sujui hyvin, saimme jopa jonkin verran nukuttua. Uudet isantamme olivat iloisesti vastassa meita klo 5.45 aamulla ja siita lahtien olemmekin olleet heidan ylitsevuotavan ystavallisyyden lumoissa. Ruokaa, kauniita sanoja ja lahjoja on riittanyt. Lisaksi seurasimme opiskelijoiden taideopetusta seka musiikki- ja tanssiesityksia. Nyt on ohjelmassa pieni tauko, ennen kuin lahdemme illalliselle ystavyyskoulumme entisen rehtorin kanssa. Han on Eiran (joka on eraanlaisen puolijumalan asemassa taalla) henkilokohtainen ystava.

Huomenna kukin meista pitaa oman esityksensa koululla ja sitten vierailemme museossa. Toivottavasti ehdin blogittamaan jossain vaiheessa.