Röhönaurua.

Sitä sain osakseni veljeltäni, kun kerroin elokuussa, että lennämme Charles de Gaullen kentän kautta.

"Se on oikea Moolokin kita, laukut jää sinne aina."

Näin sanoi toinen veljeni, kun kerroin viikko sitten matkalaukkua lainatessani, että lennämme Pekingiin Pariisin kautta.

"Olen lentänyt neljä kertaa Charles de Gaullen kautta ja joka kerta matkalaukkuni on kadonnut jonnekin."

Näin sanoi takanani istunut nuori suomalaismies vieruskaverilleen, kun olimme laskeutumassa Pariisiin menomatkalla.

Täällä sitä nyt sitten ollaan perillä Helsingissä ja laukku on jossain muualla. Moolokin kita teki sen taas, tosin tällä kertaa osasimme jopa odottaa sitä. Lentomme Pekingistä Pariisiin oli nimittäin sen verran myöhässä, että ehdimme nippa nappa itse eilen illalla viimeiselle Helsingin lennolle. Oli muuten hieno näky, kun taistelimme tiemme läpi mutkikkaan Charles de Gaullen muita matkustajia tönien ja huudellen "Excuse-moi! Nous sommes very kiireisiä! Merci!" Kansainvälisyyshän on katsokaas kieli sinänsä, an sich.

Paluumatkan aikana keskutelimme matkan annista ja kaikesta mitä olimme nähneet ja kokeneet. Itse henkilökohtaisesti sain matkasta irti paljon ja katson oppineeni Kiinasta ja kiinalaisista viikossa enemmän kuin mitä tähän asti olin ehtinyt oppia. Innostus opiskella lisää Kiinan historiaa ja kulttuuria sekä seurata Kiinan tapahtumia tänä päivänä on juuri nyt todella suuri. Haluaisin tartuttaa tätä innostustani sekä Vaskivuoren opiskelijoihin että kollegoihini, sillä Kiinan asema maailmassa tullee vain korostumaan lähivuosina niin poliittisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisestikin. Suomen kaltaisella maalla tuskin on varaa vain seurata sivusta tätä kehitystä vaan siihen on tartuttava innolla mukaan ja harrastaa molemminpuolista yhteistyötä. Meillä on paljon annettavaa kiinalaisille esim. juuri koulutusjärjestelmän kehittämisessä, mutta samaan aikaan voimme varmasti myös oppia heiltä paljon. Kiinalainen kulttuuri (joka luonnollisesti on jo aivan mahdoton termi sellaisenaan; maa on aivan liian suuri ja vanha taipuakseen tuollaiseen yleistykseen) on rikasta ja kiinalainen yhteiskunta niin moniulotteinen, että sieltä löytyy varmasti useita näkökulmia, joita voisi onnistuneesti soveltaa myös suomalaisen yhteiskunnan nykyongelmien ratkaisemiseen.

Tämä saattaa hyvinkin jäädä blogin viimeiseksi kirjoitukseksi. Katsotaan nyt, josko Kiina-projektin puitteissa voisi kirjoittaa muistakin näkökulmista kuin vain tästä yhdestä matkasta. Yhteistyöhän todellakin jatkuu ja sitä on jatkossa syytä kehittää pitemmälle ja saada opiskelijatkin entistä paremmin osallisiksi tästä.